Kierrätyksen teemailta

Kierrätyksen asiantuntija Lotta Salminen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:stä

Kierrätyksen teemailta Sauvon kirjastossa ti 6.3.2018. Asiantuntijana
paikalla oli Lotta Salminen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:stä.
Järjestelyistä vastasi Sauvon Kokoomus ry yhteistyössä Sauvon kirjasto- ja kulttuuripalvelujen kanssa.

Kiitokset kaikille osallistujille !

Kierrätysillan yleisöä Sauvon kirjastossa

Luottamushenkilökoulutus Sauvon Seuralassa

Sauvon kunnan luottamushenkilökoulutus järjestettiin torstaina 5.10. Seuralassa. Mukana oli tietenkin joukko oppimishaluista kokoomusväkeä.

Kokoomusväkeä Seuralassa
Erkki juttutuulella

Koulutus käsitteli kunnan toimintaa ja uuden kuntalain mukanaan tuomia uudistuksia kunnan johtamiseen. Lisäksi käytiin läpi kunnan päätöksentekoa ja hallintomenettelyä sekä luottamushenkilön asemaa kunnan johtamisessa.

Sauvon Kokoomus
Mari ja Johan oppia saamassa

 

 

 

 

 

 

 

Ilta oli neljä tuntia kestänyt tiivis paketti jonka veti läpi innokkaalla asenteella esiintynyt Hallintoakatemian Tuuli Tarukannel.

Ai niin, olihan mukana myös Jari ja Juha jotka eivät tällä kertaa kuviin päässet.